Yhdessä voimme korjata lasten myopiaa

MiYOSMART*

Myopia voi vaikuttaa arviolta viiteen miljardiin ihmiseen eli puoleen maailman väestöstä vuoteen 2050 mennessä.

Likinäköisyys on maailmanlaajuinen huolenaihe.

Myopia eli likinäköisyys lisääntyy vuosittain eniten alle 10-vuotiailla. Etenkin lapsilla, joilla on suuri taittovirhe, eteneminen voi olla huomattavaa.

Jos myopian etenemiseen ei puututa ajoissa, se voi aiheuttaa pysyviä näköongelmia. Yhdessä voimme kuitenkin auttaa parantamaan lasten silmien terveyttä ja korjaamaan näkökykyä.

Innovatiivinen silmälasilinssi.

MiYOSMART -linssin teho perustuu mullistavaan Defocus Incorporated Multiple Segments (D.I.M.S.) -tekniikkaan. Teknologia kehitettiin yhteistyössä Hongkong Polytechnic Universityn kanssa vuonna 2014. MiYOSMART on helppo sovittaa, aivan kuten tavallinen yksiteholinssi eikä kehyksen valinnalle ole juurikaan rajoituksia.

 


Vuonna 2018 MiYOSMART-linssi voitti Gold Prize, Gold Award- ja Special Gold Award -palkinnot Geneven kansainvälisillä messuilla Sveitsissä. Vuonna 2020 se voitti Silmo d'Or -palkinnon Vision -kategoriassa Silmo Optical Fair -messuilla Pariisissa.

Ainutlaatuinen teknologia

Ainutlaatuiseen D.I.M.S.-teknologiaan perustuva linssirakenne mahdollistaa samanaikaisesti myopian kehittymisen hidastumisen sekä kirkkaan näkemisen. Linssissä on rengasmainen hoitoalue, joka hidastaa myopian etenemistä. Tarkan ja epätarkan näköalueen vaihtelu tuottaa kirkkaan näön samalla, kun hoitaa myopiaa.

Julkaistut tieteelliset tutkimukset British Journal of Ophthalmology -lehdessä:

Defocus Incorporated Multiple Segments (DIMS) spectacle lenses slow myopia progression: a 2-year randomized clinical trial. (Published 11 Dec. 2019)

lue artikkeli

Myopia control effect of Defocus Incorporated Multiple Segments (DIMS) spectacle lens in Chinese children: results of a 3-year follow-up study. (Published Online First: 17 March 2021)

lue artikkeli
Image of children wearing classes within a classroom

Suunniteltu sopimaan lapsen aktiiviseen elämään.

MiYOSMART -linssissä on aina vakiona kestävä heijastamaton pinnoite, joka on helppo puhdistaa. Lisäksi linssit ovat tehty iskunkestävästä materiaalista ja suojaavat haitalliselta UV-säteilyltä.

Image of children wearing classes within a classroom

*TUOTTEEN VASTUUVAPAUSLAUSEKE – MiYOSMARTia ei ole hyväksytty myopian hallintaan kaikissa maissa, mukaan lukien Yhdysvalloissa, eikä sitä ole tällä hetkellä myynnissä kaikissa maissa, mukaan lukien Yhdysvalloissa.

1 Brien Holden Vision Institute; 2 Shanghai Eye Disease Prevention and Treatment Center https://guidelines.brienholdenvision.org, viitattu 16.08.1018.

2 Lam CSY, Tang WC, Lee RPK, Chun RKM, To CH. Satunnaistettu kliininen tutkimus myopian hallintaan – myopic defocus -silmälasilinssin käyttö. 8. International Congress of Behavioral Optometry (ICBO), 26.-29.4.2018. Sydney, Australia. 8Sankaridurg P1, Tilia D1, Morton M1, Weng R1, Jong M1, Zhu F2. Ohjeet myopian hallintaan.